Fermentoitua mustikkaa ja marinoitua mustaherukkaa

Vihreä ilo osallistui kokkikoulu Espassa järjestettyyn Power fruits -hankkeen tiedostustilaisuuteen keskiviikkona 7.6.

Tilaisuudessa saimme tietoa marjojen viljelystä Euroopassa. Pääsimme myös kokeilemaan marjojen yhdistämistä ateriaan aika yllättävilläkin tavoilla.

Power fruits -hankkeen tavoitteena on:

  • tietoisuuden parantaminen eurooppalaisten marjojen hyvistä ominaisuuksista.
  • marjojen syönnin lisääminen ja marjan myynnin kasvu.

Näiden tavoitteiden saavuttamisessa haluaa myös Vihreä ilo olla mukana.

Power fruits näkyy ja kuuluu jatkossakin, koska hanke järjestää katutapahtumia suurimmissa suomalaisissa kaupungeissa kesän aikana.

Marjojen terveysvaikutukset

Marjojen syömisestä on tunnetusti hyötyä terveyden kannalta. Marjojen terveysvaikutuksia tutkitaan tällä hetkellä paljon. Power fruits -hankkeen tiedostustilaisuudessa ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kertoi marjojen terveyshyödyistä. Hän nosti esille yhtenä esimerkkinä mustikan, jonka syöminen:

  • alentaa sydän – ja verisuonisairauksien riskiä.
  • näyttää parantavan insuliiniherkkyyttä.

Lisäksi:

  • jotkut mustikkatuotteet lieventävät tulehdusta.
  • alustavaa hyvää näyttöä on myös muistihäiriöiden hoitamisesta mustikkavalmisteilla.
  • mustikan vaikutusta silmien terveyteen, esimerkiksi näyttöpäätteen rasittamille silmille, tutkitaan parhaillaan.

Marjasesonki on lyhyt ja ehkä siksi tuoreet marjat mielletään ikään kuin ylellisyystuotteiksi, jotka kuuluvat monen ruokavalioon vain poikkeuksena.

Vanhemmat ikäpolvet käyttävät Suomessa marjoja enemmän ja säännöllisemmin kuin nuoret. Voisi sanoa, että ruokakulttuurimme on siinä suhteessa muuttumassa huonompaan suuntaan.

Tiedotustilaisuudessa kerrotiin, että marjojen viljelykautta pyritään pidentämään, mikä mahdollistaisi tuoreiden marjojen pidemmän sesongin tulevaisuudessa.

Lisäksi korostettiin viljeltyjen marjojen sertifioinnin kehittämistä. Marjoja sertifioivia tahoja on useita ja jokaisella on tietenkin omat kriteerinsä marjojen käsittelylle, mutta yleisesti ottaen sertifioituja marjoja ostamalla varmistut ostamasi marjan laadusta.

 

fermentoitua mustikkaa ja marinoitua mustaherukkaa

Tietoiskun jälkeen pääsimme keittiön puolelle kokkaamaan. Valmistamamme menun oli suunnitellut kansainvälisesti ansioitunut keittiömestari Matti Jämsen.

Menun toteuttamisessa meitä opasti keittiömestari Matti Lempinen (kuvassa alla).

Mielestäni mielenkiintoisin osuus tilaisuudessa oli fermentoidun mustikan maistaminen.

Fermentoitu mustikka oli yhdistetty paistetun haukiwallenbergin, pähkinävoin ja paahdetun kukkakaalin kanssa.

Fermentoitu mustikka maistui suolaiselta ja hiukan happamalta. Todellakin erilaiselta kuin miltä mustikan odottaa maistuvan.

Hieno kokemus oli myöskin valkoviinietikassa, vedessä ja sokerissa marinoidut mustaherukat, jotka oli yhdistetty härkätartarin ja rakuunakastikkeen kanssa (kuvassa yllä). Ei heti arvaisi, että valkoviinietikan hapokkuus sopii mainiosti mustaherukan happaman maun kanssa yhteen.

Paistettua haukiwallenbergia, pähkinävoita, mustikkaa ja paahdettua kukkakaalia

Sain luvan julkaista tässä blogissa Matti Jämsenin kehittämät reseptit “Paistettua haukiwallenbergia, pähkinävoita, mustikkaa ja paahdettua kukkakaalia”.

Ohjeet tässä, olkaa hyvä:

Haukiwallenberg

  • 300g haukimassaa
  • 3dl kermaa
  • Mausteena suolaa, mustapippuria, tilliä
  1. Laita haukimassa kutteriin. Aja liha tasaiseksi ja lisää kerma joukkoon ohuena nauhana.
  2. Lisää suola ja loput mausteet.
  3. Pursota massaa korppujauhoihin, muotoile noin 100 grammaisia pihvejä, ja paista niihin pannulla kaunis väri.
  4. Paista pihvit 180 asteessa uunissa noin 6 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

Vinkki! Voit kokeilla massaa tikulla, jos tikkuun jää raakaa ”taikinaa” niin paista vielä hetki.

Pähkinävoi

  • 200g normaalisuolaista voita
  1. Kuumenna voita kattilassa, kunnes väri on pähkinäisen ruskea, vaahto pinnalta laskenut ja tuoksu paahteinen. Varo kuitenkaan polttamasta voita. Siivilöi tässä vaiheessa palanut hera pois voista.

Paistettu kukkakaali

  • 2 kukkakaalia
  • öljyä, voita, suolaa, pippuria
  1. Pese kaalit ja erottele niistä sopivan kokoisia nuppuja.
  2. Keitä nuppuja runsaassa suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä muutama minuutti.
  3. Jäähdytä kaalit ja paista niitä pannulla kunnes ovat saaneet kauttaaltaan kauniin värin. Mausta kaalit ennen tarjoilua suolalla ja pippurilla.

Keitetyt herneet

  • 2dl herneitä
  • suolaa, sokeria, pippuria, voita
  1. Kiehauta vesi, mausta se suolalla ja sokerilla.
  2. Lisää herneet kiehuvaan veteen ja keitä niitä kaksi minuuttia.
  3. Siivilöi vesi pois ja lisää nokare voita joukkoon. Mausta herneet suolalla ja pienellä määrällä pippuria.

Fermentoitu mustikka

  • 1dl mustikkaa
  • 1/2tl suolaa
  1. Pyöritä jäiset mustikat suolassa ja laita ne ilmatiiviiseen rasiaan tai vakuumipussiin.
  2. Anna marjojen olla huoneen lämmössä tai uunin päällä 3-5 vuorokautta, kunnes marjat ovat fermentoituneet.
  3. Tarjoile marjat pähkinävoin seassa.

Power fruits -hankkeen toteuttaa Puolan hedelmänviljelijäin liitto EU:n tukemana viidessä eurooppalaisessa maassa Suomi mukaan luettuna. Voit lukea hankkeesta lisää myös suomeksi täältä.

 

Kuvat:

marjakuvat Pixabay, muut kuvat Virpi Hirvensalo

Lähteet:

Hanna partanen esitys “Marjat ja terveys” Power fruit -hankkeen tiedotustilaisuudessa 7.6.

Power fruits -hankkeen verkkosivu: www.power-fruits.eu

Please Login to Comment.