Kukkien voimaa Frantsilassa

Lähdimme äidin kanssa nauttimaan heinäkuisesta päivästä Frantsilan Hyvän Olon Keskuksen uudelle kurssille Power in flowers – kukkien voimaa.

Päiväksi oli luvattu sadetta, joten hiukan jännitettiin, mitenköhän retki onnistuu.

Kukkien voimaa -kurssin ohjelma alkoi kierroksella Frantsilan pihapiirissä ja kukkapelloilla.

Saimme nauttia Frantsilan luomuyrttitilan perustajan Virpi Raipala-Cormierin asiantuntemuksesta hänen kertoessaan eri kukkien käytöstä kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin.

Keräsimme paperipusseihin itselle parhaiten sopivat kukat omien kasvoöljyjen valmistusta varten.

Minua kutsuivat tällä kertaa ruusu, keto-orvokki, valkoapila ja kamomilla. Rauhoittavat, kosteuttavat ja couperoottista, ikääntyvää ihoa vahvistavat kukat.

Keruukierroksen jälkeen tulimme sisään Frantsilan Hyvän Olon Keskuksen kauniiseen saliin.  Kahvin ja yrttiteen äärellä kuuntelimme Virpin ja Anna Karhu-Cormierin kertomana kasvoöljyn valmistuksen vaiheista. Kuvassa äiti. <3

Sitten aloitettiin oman tuotteen valmistaminen. Kukkien terälehdet hienonnettiin pieneksi silpuksi.

Terälehtisilppu laitettiin lasipurkkiin, ja päälle kaadettiin omalle ihotyypille valittua öljyä.

Hmmm…hiukan hienompaa silppua olisin kyllä voinut tehdä. No, joka tapauksessa purkki tuli täyteen ihanalta tuoksuvaa kukkamassaa.

Öljyä jatkotyöstetään vielä kotona. Ohjeeksi saimme pitää kukkaisöljyä ilman kantta harson alla ja sekoitella massaa päivittäin kahden viikon ajan. Kun öljy on valmista, kukat siivilöidään pois, ja kukista irronnut vesi erotetaan öljystä. Lopuksi öljy pullotetaan.

Kyseessä on kylmämaserointi eli kukkien vaikuttavien aineiden uuttaminen öljyyn.

Kylmämaserointi on hidas tapa uuttaa kasvin vaikuttavia aineita öljyyn, mutta se on myös hellävaraisin keino saada talteen kasvin sisältämät arvokkaat aineet. Maserointi on mahdollista tehdä myös nopeasti lämmön avulla vesihauteessa.

Kukkien voimaa -kurssilla oli ajateltu mainiosti, että haluamme tietystikin heti päästä kokeilemaan itse tehtyä öljyä. Siksi saimme valmistaa myös toisen, heti käyttöönotettavan, yrttiöljyn mukaanotettavaksi. Se oli nopeaa: yksi valmiiksi uutettu öljy pulloon ja pipetillä muutama tippa sekä eteeristä öljyä että erikoisöljyä tuoksuksi ja tehoaineeksi.

Nimesin oman öljyni Seikkailuksi kurssilla saadun ajatelmakortin mukaan.

Sade alkoi vasta kun starttasimme kotiinpäin Frantsilan Hyvän Olon keskuksen parkkipaikalta. Aivan ihana iltapäivä!

Kukkien voimaa -kurssi järjestetään Frantsilassa seuraavan kerran elokuussa. Jos sinua kiinnostaa, niin kannattaa mennä kokemaan kukkien voima henkilökohtaisesti!

 

 

 

2 thoughts on “Kukkien voimaa Frantsilassa

Please Login to Comment.