Kookos-mesiangervokuorinta

Viime viikonloppuna valmistimme lasten kanssa monenlaisia luonnonkosmetiikkatuotteita. Katsastetaan mitä saimme aikaiseksi!

Lapset halusivat tehdä erisävyisiä huulirasvoja. Putkiloihin tehtiin tummempaa huulirasvaa, väriltään sangriaa. Kuvassa putkilot ovat kumilenkeillä sidottu nippuun, jotta ne pysyvät pystyssä massan jähmettymisen ajan.

Pieniin purkkeihin tehtiin korallin sävyistä huulirasvaa.

Huulivoide leviää hyvin huulille ja se on tosi hoitavaa. Eikä ihmekään, sen verran laadukkaat raaka-aineet ovat kyseessä: valkoisen mehiläisvahan lisäksi voiteissa on kaakaovoita, sheavoita ja viinirypäleensiemenöljyä sekä glyseriiniä. Väriä huulirasvoihin tuovat eri sävyiset mica-jauheet ja makuöljyksi lapset valitsivat mansikan.

Mica-värit ovat helmiäishohtoisia mineraalivärejä. Koska ne ovat hyvin hienorakenteisia, ne sopivat huulituotteisiin ja myös luomiväreihin. Micat ovat suosittuja myös kylpytuotteissa ja saippuoissa. Kuvien huulituotteen näyttävät vahvan värisiltä, mutta ne eivät anna huulille juurikaan väriä, hentoa sävyä ja hohdetta kylläkin.

Tytöille valmistin myös vartalogeeliä, johon laitoin kosteuttavaksi ainesosaksi hieman manteliöljyä ja tuoksuksi tyttöjen toiveen mukaan appelsiinin eteeristä öljyä. Geeliyttäjänä kokeilin ksantaanijauhetta, jota löytyy tavallisesta ruokakaupasta. Toimi ihan hyvin.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tuotteena vielä kookos-mesiangervo-kuorintatuote jaloille ja käsille.

Kuorinta on luksusta iholle talvisaikaan, koska se ei vie kosteutta pois iholta vaan kuorinnasta jäävä öljy imeytyy kuorinnan jälkeen ihoon.

Kuorivana ainesosana tuotteessa on sokeri, jota voi lisätä ruskeana tai valkoisena. Mesiangervolla on antiseptinen ja virkistävä vaikutus.

Kookos-mesiangervokuorinta

  • 50 g kiinteää kookosrasvaa
  • 10 ml (2 tl) viinirypäleensiemenöljyä
  • 1 rkl kuivattua ja hienonnettua mesiangervon kukkaa
  • 10 tippaa appelsiinin eteeristä öljyä
  • 10 tippaa sitruunan eteeristä öljyä
  • 60 g sokeria

Tarvikkeet:

  • pienehkö astia ainesosien sekoittamiseen
  • mittalusikka (10 ml) tai teelusikka
  • ruokalusikka
  • talousvaaka
  • ilmatiivis purkki kansineen tuotteen säilyttämistä varten

Tee näin:

  1. Hienonna mesiangervo hienoksi jauheeksi.
  2. Mittaa kookosrasva ja öljy astiaan ja sekoita lusikalla kunnes seos on pehmeää.
  3. Lisää eteeriset öljyt ja sekoita tasaisesti seoksen joukkoon.
  4. Lisää lopuksi sokeri ja hienonnettu mesiangervo ja sekoita myös ne kuorintaan.
  5. Lusikoi tuote purkkiin ja lisää etiketti, johon kirjoitat tuotteen nimen lisäksi valmistuspäivämäärän ja halutessasi myös ainesosat.

Kylvyssä tuoteella hierotaan reippaammalla otteella ne kehon alueet, jossa on paksumpi iho, kuten kantapäät ja kyynärpäät. Muun osan kehosta voit hieroa samalla tuotteella, mutta hellävaraisemmin. Kasvoille kannattaa tehdä kuorinta jollain hienompirakeisella aineella.

Jos haluat tehdä luonnonkosmetiikkaa kotona suomalaisista yrteistä, suosittelen Kaisa Vermasheinän kirjaa Lempeää kauneutta luonnosta. Siinä on perusteelliset ja toimivat ohjeet erilaisten tuotteiden, kuten puhdistusemulsioiden, kasvovesien, voiteiden ja shampoon, valmistukseen. Tarvikkeita ja raaka-aineita voit bongailla monista alan verkkokaupoista. Niistä voit lukea enemmän täältä.

 

Lähteet

Kookoskuorinnan resepti mukailtu Karen Gilbertin kuorintaohjeesta teoksessa Luonnollista kauneutta

 

 

One thought on “Kookos-mesiangervokuorinta

Please Login to Comment.