Hoitava diy käsivoide

Kosteuttava käsivoide

Jatkuva käsien pesu kuivattaa ihoa. Kuiva iho on karhea, se hilseilee ja siihen voi tulla jopa pieniä halkeamia. Kuivalta iholta puuttuu rasvaa, kosteutta tai molempia.

Runsas käsien pesu saattaa pahimmillaan aiheuttaa jopa ärsytyspohjaista pesuihottumaa (ekseemaa), joka alkaa tavallisimmin peukalonhangoista ja leviää käsien selkäpuolille.

Pesuihottumaa ja kuivaa ihoa kannattaa hoitaa rasvaamalla käsiä useamman kerran päivän aikana, esimerkiksi käsipesun jälkeen. Ei ole niin väliä milloin käsivoidetta käyttää, kunhan sitä käyttää säännöllisesti.

Käsien pesussa kannattaa suosia hellävaraisia pesuaineita ja käyttää haaleaa vettä kuuman sijaan.

Käsiä hoitavan voiteen valmistus

Seuraava ohje on yksinkertaiseen emulsiokäsivoiteeseen, joka kosteuttaa ihoa todella hyvin, mutta ei kuitenkaan jätä käsiä tahmaiseksi.

Vehnänalkioöljy ja manteliöljy muodostavat hyvän kombon tehokosteuttavaan voiteeseen, jonka täytyy kuitenkin imeytyä suhteellisen nopeasti.

Vehnänalkioöljy suojaa ja uudistaa ihoa. Se korjaa halkeilevaa ihoa ja hoitaa myös ekseemaa, psoriasista ja raskausarpia. 

Manteliöljy on keskinopeasti ihoon imeytyvä, ihoa pehmentävä ja tulehdusta lievittävä kasviöljy.

Piharatamo täydentää voiteen koostumusta erinomaisesti. Piharatamoa, “rautalehteä”, on käytetty perinteisesti haavojen hoitoon. Myös tieteellistä näyttöä on olemassa piharatamon haavoja parantavasta vaikutuksesta.

Superhelppo hoitotuote haavoille, rakoille ja hyttysen pistojen aiheuttamaan kutinaan on murskata puhtaita piharatamon lehtiä ja sekoittaa murska oliiviöljyyn. Seosta levitetään iholle hoidettavaan kohtaan.

Sinikka Piippo: Villivihannekset

Kosteuttavan käsivoiteen ainesosat

Valmista voidetta ohjeella syntyy reilu 1,6 dl

  • 1,6 dl piharatamohauduketta
  • 15 ml vehnänalkioöljyä
  • 10 ml manteliöljyä
  • 6-7 g Olivem 1000 -emulgointiainetta
  • 40 tippaa Geogard 221 Cosgard -säilöntäainetta
  • (3-4 tippaa laventelin eteeristä öljyä)

Voiteen valmistus vaihe vaiheelta

1. Ensin vesifaasi (voiteen vesiosa)

  • Tee ensin yrttihauduke. Mittaa vettä kattilaan reilu 2 dl. Vettä on hyvä olla hieman enemmän kuin voiteeseen tarvitaan nestettä. Tämä siitä syystä, että osa vedestä haihtuu keitettäessä ja imeytyy kasveihin, etenkin jos käytät kuivattuja kasveja.

Yrttihauduke: Käytä 1 dl vettä ja joko 3 rkl tuoreita yrttejä tai 2 rkl kuivattuja yrttejä.

  • Voit käyttää piharatamon sijaan hyvin myös muita yrttejä, esim. kehäkukkaa, ruusun terälehtiä, kamomillaa tai minttua. Ne kaikki sopivat kosteuttavan voiteen ainesosaksi hyvin.
  • Kiehauta vesi ja nosta kattila pois liedeltä. Lisää piharatamon lehdet kuumaan veteen kannen alle hautumaan. Painele yrttejä veden alle, jotta kasvien tehoaineet uuttuvat hyvin veteen. Hauduta vähintään 20 minuuttia, pidempäänkin, jos sinulla on aikaa.
  • Siivilöi yrtit nesteestä ja mittaa 1,6 dl yrttihauduketta kattilaan. Jos sinulla on mikro käytettävissäsi, voit uudelleenlämmittää yrttihaudukkeen myös mikrossa. Laita silloin 1,6 dl hauduketta mikron kestävään astiaan.

2. Tee öljyfaasi seuraavaksi (voiteen öljyosa)

  • Lisää vesihaudekattilan pesäosaan öljyt ja emulgaattoriaine.
  • Lisää kattilaan vettä ja nosta vesihaude liedelle.

3. Lämmitä ja yhdistä faasit

  • Nyt lämmitetään kumpikin faasi +75 asteeseen.
  • Älä keitä, vaan lämmitä öljyfaasia, kunnes Olivem-hiutaleet ovat sulaneet öljyyn. Tässä kestää kauemmin kuin yrttihaudukkeen kuumentamisessa, joten aloita öljyfaasin lämmittämisestä.
  • Lämmittele yrttihauduketta joko liedellä kattilassa tai mikrossa.
  • Mittaa kummankin lämpötilaa. Kun molemmat faasit ovat muutaman asteen tarkkuudella +75, kaada yrttihauduke pikku hiljaa öljyn joukkoon samalla lusikalla koko ajan sekoittaen. Öljyfaasi on tässä vaiheessa edelleen liedellä.
  • Nosta öljyfaasi vesihaudekattilasta lämpöä kestävän alustan päälle ja jatka sekoittamista koko ajan, kunnes seos alkaa paksuuntua eli emulgoitua.

4. Lopuksi jäähdyttele ja viimeistele seos

  • Kun emulsio on +40 astetta tai alle, voit lisätä säilöntäaineen. Pipetillä tai lääkeruiskulla saat helposti mitattua tippoja.
  • Jos haluat lisätä tuoksua ja tehoa eteerisistä öljyistä, lisää ne tässä vaiheessa. Hoitotuotteissa tuoksun säätäminen ei ole ykkösasia, joten voit jättää eteerisen öljyn tuotteesta pois. Toisaalta laventelin eteeristä öljyä käytetään haavojen hoidossa, joten halutessasi se on hyvä lisä tuotteeseen.
  • Sekoita emulsio huolellisesti ja pakkaa se puhtaaseen säilytysastiaan.

Emulsio voi olla tässä vaiheessa hyvinkin löysähköä, mutta älä huoli, se tulee vuorokauden kuluessa jämäköitymään.

Emulsiovoiteen valmistus velä kertauksena pähkinänkuoressa:

Täältä löydät listan verkkokaupoista, josta voit hankkia tarvikkeita, yrttejä ja purkkeja luonnonkosmetiikan valmistukseen.

Lähteet:

Adom MB, Taher M, Mutalabisin MF, et al. (2017). Chemical constituents and medical benefits of Plantago major. Biomed Pharmacother 96: 348–360. doi:10.1016/j.biopha.2017.09.152

Ashkani Esfahani, Soheil & Khoshneviszadeh, Mahsima & Noorafshan, Ali & Rafiee, Shima & Hemyari, Kimia & Kardeh, Sina & Koohi-Hosseinabadi, Omid & Fani, Dorna & Faridi, Elnaz. (2019). The Healing Effect of Plantago Major and Aloe Vera Mixture in Excisional Full Thickness Skin Wounds: Stereological Study. World Journal of Plastic Surgery 8: 51-57. 10.29252/wjps.8.1.51

Duodecimin verkkosivu. Kosteusvoiteita pesuihottumaan. 4.4.2020. https://www.duodecimlehti.fi/duo70471

Piippo, Sinikka (2016). Villivihannekset. Minerva.

Rautavaara, Toivo (1980). Miten luonto parantaa. WSOY.

Samuelsen, A.B. (2000). The traditional uses, chemical constituents and biological activities of Plantago major L. A review. Journal of Ethnopharmacology 71(1-2):1-21.

Please Login to Comment.